Kaupan vuosisata

Lyhyt räpäys ihmiskunnan historiassa on se aika, jolloin Maakeskessä oli kauppa. Vielä lyhyempi on tovi, jolloin Maakesken kaupat kilpailivat keskenään asiakkaista.

Kauppojen perustaminen ei ole aina ollut sallittua. Vasta vuoden 1859 joulukuun 19. päivän jälkeen niitä sai perustaa maaseudullekin. Silloin senaatin talousosasto näet oikeutettiin myöntämään lupia kauppapuotien perustamiseen maaseutupaikkakunnille. Maakesken kannalta yhdellä silloin asetetulla ehdolla olisi saattanut olla merkitystä. Paikkakunnalta piti nimittäin olla matkaa vähintään 50 virstaa – reilut 50 kilometriä – lähimpään kaupunkiin tai kauppalaan. Se oli sen ajan lainsäätäjien käsitys kaupassakäyntialueen laajuudesta eikä se paljon poikkea esimerkiksi nykyisten työssäkäyntialueiden pinta-alasta.

Maakeskestä Heinolaan, josta tuli kaupunki vuonna 1839, on ainakin linnuntietä pitkin alle 50 kilometriä, ja myös Lahdesta tuli epäitsenäinen kauppala vuonna 1878. Maakesken onneksi 50 virstan säännös kuitenkin kumottiin jo vuonna 1860.

Uuno Pulkkilan Padasjoen historia tietää Padasjoen vanhimpia kauppoja vain kirkonkylästä ja Arrakosken ruukista. Ruukin kauppiaan nimi ei ole osunut silmiini; ehkä kauppaa hoiteli joku ruukin toimihenkilö oman toimensa ohella tai sitten Pulkkila on tarkoittanut arrakoskelaista Lemströmin ja Lindholmin olutpuotia.

Se tiedetään, että vuonna 1860 maaherra vahvisti Padasjoen kahden ensimmäisen kauppapuodin perustamisen.

Toinen kauppias – ja siinä ohessa Brusilan kruununpuustellin arrendaattori – oli Abraham Carén (s. 27.9.1838), jonka puoliso oli Fanny Brofelt (s. 20.8.1845). Carén oli muuttanut Padasjoelle Heinolasta, kun taas Fanny Brofelt oli syntynyt Helsingissä. Pulkkilan historiassa tämän kirkonkylän kauppiaan nimenä on Alb. Karen ja sen mukaan hänen kauppansa kutsumanimikin oli Alpiinuksen kauppa. Carén kuoli 1868, joten oikeaan osuu Pulkkilan otaksuma, että Alpiinuksen kauppa oli 1869 jo lakannut toimimasta.

Toinen kauppias oli Johan Fredrik Nikander (s. 8.11.1827). Hän oli syntyään hämeenlinnalainen. Seurakunnan rippikirjassa hänen nimensä on Hietalan rusthollin sivulla. Entinen kauppias Nikander oli Padasjoen kirjoissa vuoteen 1881, jolloin hän muutti Padasjoelta Korpilahdelle. Silloin Padasjoen seurakunnan rippikirjasta Jokioisten kauppiaille – Jokiois Handlande – oli varattu jo oma sivu.

Padasjoen historia kertoo, että vuonna 1869 padasjokelaiset eivät toivoneet yhtään kauppiasta pitäjäänsä, ”koska niistä ei olisi mitään hyötyä”. Tämä kenen lienee laatima lausunto oli annettu, kun lammilainen kauppias Schärlund pyrki Padasjoelle. Lausunnosta huolimatta kauppias Schärlundin nimi on seurakunnan rippikirjassa.

Pitäjäläisten kannanottoa voi lukea sen valossa, mitä Pulkkila kertoo esimerkiksi Alpiinuksen kaupassa myydyn. Sieltä sai esimerkiksi kahvia, sokeria, tupakkaa, rautaa, mausteita ja suolaa. Ne olivat rautaa ja suolaa lukuun ottamatta ylellisyystavaroita kansakoulun oppikirjan käsitteitä käyttääkseni.

Oma kysymyksensä on kautta aikain ollut oluen ja viinan myynti. Talonpojilta oli vuonna 1866 kielletty viinaan kotipoltto. Sen jälkeen Padasjoen kuntakokouksen vakioasiana, Pulkkila kertoo, oli väkijuomakaupan vastustaminen ja viinavoittorahojen käyttö. Ilmeisesti juominen oli kuitenkin kunnallistaloudelliselta kannalta kohtuullista, koska vuonna 1913 viinavoittorahoista perustettiin kansakoulujen rakennusrahasto. Pulkkila luettelee joukon hylättyjä viinakauppa-anomuksia, mutta ei nimeä myyntipaikkoja. Olutta myytiin vuonna 1881 ainakin Arrakoskella Lemströmin ja Lindholmin puodissa ja Jokioisten Hietalassa ”Boutieqare Handelsman” Georg Ivar von Fieandtin puodissa. Kirkonkirjojen huomautussarakkeista näkyy, että luvattomasti viinaa ja olutta myytiin vallan yleisesti: jano ei päässyt yllättämään.

Perimätiedon mukaan Maakesken ensimmäistä puotia pidettiin Kylä-Paavon talossa. Muistelijoiden mukaan Kylä-Paavon kaupasta sai sokeria ja kahvia ja muita tärkeinä pidettyjä tavaroita. Suolan tai raudan myymisestä ei ole tarinoita kerrottu. Rippikirja vahvistaa muistitiedon: Robert Esaiasson eli myöhemmin suomalaistettuna Robert Esaianpoika (s. 31.12.1853) on merkitty kauppiaaksi tai kauppamieheksi – handelsman – 1880-luvun rippikirjaan.

Jollen kovasti erehdy, seuraava Maakesken kauppias oli 1890-luvulla Vähä-Häkän talossa handelsman Johan Gustaf Johansson, joka vuonna 1897 Kylä-Kipailaan siirryttyään oli kauppias Juho Kustaa Juhonpoika Häkkä. Siitä näkyy, milloin suomen kielen käyttö pääsi vallalle Padasjoen seurakunnassa. Häkän kaupassa oli myös postitoimipaikka. Vuosisadan vaihduttua J.K. Häkkä on merkitty kirjoihin entiseksi kauppiaaksi.

Toinen 1900-luvun alun entinen kauppias oli Kalle Hjalmar Sisto. Häntä ei kuitenkaan ole kirjattu kauppiaaksi vielä 1800-luvulla.

Maakesken kauppias 1900-luvun alussa oli Hollolasta vuonna 1909 tullut Kalle Vihtori Rekola (s. 12.3.1881), jonka puoliso oli Helmi Johanna Walldén (s. 31.12.1884). Maakeskessä asui siihen aikaan myös kauppa-apulainen Johan Edvard Salo, joka mahdollisesti oli töissä Rekolan kaupassa. Rekolan jälkeen samassa liikehuoneistossa jatkoi kauppiaana niin ikään Hollolasta tullut Jalmari Hannukkala, joka oli J.K. Häkän vävy. Sen lisäksi, että Hannukkala oli kauppias, hän oli myös linja-autoliikennöitsijä. Vanhat ihmiset muistelivat vielä viime vuosisadan lopulla, minkä mäkien päälle matkustajien piti työntämällä auttaa Valkkua eli Hannukkalan sekalinja-autoa.

Samaan aikaan Hannukkalan kaupan kanssa Maakeskessä oli myös Sulssin puoti, kuten kyläläiset lausuivat kauppias Paul Schultzin liikkeen nimen. Kerrotaan, että tietoisena Schultzin halusta lähteä siirtolaiseksi Amerikkaan kilpaileva kauppias olisi luvannut hänelle siihen matkarahat. Siis menomatkaan.

Sittemmin 1900-luvulla Maakeskessä oli jopa samanaikaisesti useampia yksityiskauppoja ja myös molempien suuntien osuuskaupat. Se on kuitenkin jo toinen juttu.

Leo Suomaa