Sallanmäki

Aatami Sallan mäki

Kyllä Maakeskessä mäkiä riittää. On esimerkiksi Maaksojanmäki, Vakkilanmäki, Korkiaismäki, Häntämäki, Linnamäki ja Muurahaismäki, ja on myös Sallanmäki. Olisikohan Sallanmäen nimi Aataminaikainen? Annas kun minä juttuan.

Salvila on yksi Maakesken perintötaloista. Jo ainakin vuonna 1723 Salvilaa käytettiin kirkonkirjoissa sukunimen tapaan, kun Padasjoen rippikirjaan merkittiin talon isännäksi Risto Salvila. Sittemmin talo jaettiin ja isäntäväki merkittiin kirkonkirjoihin kahdeksi eri ruokakunnaksi.

Vaikka 1723 rippikirjaan osattiin kirjoittaa selvällä suomen kielellä Salvila, myöhemmin nimen kirjoitusasu horjui sinne tänne. Esimerkiksi henkikirjaan se pantiin myös Salmilaksi ja Sallilaksi.

Virallisesta nimestä ei siis ole ollut sen suurempaa epäselvyyttä: kolme tavua, joista ensimmäinen on Sal- ja viimeinen -la. Luultavasti nämä kaksi riittivät tavalliseen puheenparteen. Kalmbergin karttaan 1855 onkin merkitty Salla eikä Salvilaa.

Mutta kun Maakeski oli ryhmäkylä, myös Salvilan eli Sallan talo oli jossain nykyisen Häntämäentien, Muurahaismäentien ja Mukulintien risteyksen seuduilla eikä millään mäellä.

Olisiko Sallanmäen nimi alkanut virallistua noin vuonna 1824? Silloin nimittäin kuoli Salvilan isäntä Arvi Arvinpoika. Talon isännäksi tuli Juho Arvinpoika (s. 1780), jonka vaimo oli Lohtarin talon tytär Sohvi Juhontytär. Tämä tarkoitti, että Aatami Arvinpojasta (s. 1782) ei tullut talollista vaan torppari. Vielä 28.5.1815 Aatami Arvinpoika merkittiin talollisen pojaksi, kun hänet vihittiin Hellerin talon tyttären Leena Gabrielintyttären kanssa.

Kirkonkirjoissa kulkee Salvilan torppari Aatami Arvinpoika. Sen sijaan henkikirjaan 1840 on merkitty torppari Adam Salvilamäki ja sittemmin Adam Salvilanmäki. Luulen, että kyläläiset eivät puhuneet Salvilamäen Adamista vaan Sallanmäen Aatamista, vaikken ole löytänyt tätä nimeä mistään asiakirjasta.

Torpat ja mäkituvat osoitettiin maanviljelykseen kelpaamattomille kivisille töyryille. Sellainen paikka löytyi varmaan myös Aatami Arvinpojan torpalle, Salvilan maalta joltain mäeltä. Ja siitä sitten kehkeytyi, niin arvelen, erisnimi.

Kun ryhmäkylää ruvettiin purkamaan oikein tosissaan, Salvilan talot siirrettiin jo valmiiksi nimetylle Sallanmäelle, mutta ehkä vähän tasaisemmalle tantereelle. Mäen nimeä ei tarvinnut muuttaa, vaikkei Salvilan torppaa enää olisi ollutkaan. Sallanmäen Aatami kuoli 13.2.1862, ja seuraavana vuonna torppa oli autio.

Eikä enää ole Salvilan talojenkaan rakennuksia. Niinpä myös Sallanmäki on lähtenyt ajelehtimaan. Minun koulupoikavuosinani Sallanmäeksi kutsuttiin myös sitä ylämäkeä, joka alkoi Länsi-Päijänteen Osuusliikkeen tienoilta ja jatkui kyläsepän pajalle saakka, ja varsinkin maantien länsipuolista aluetta. Maakesken osayleiskaavassa se on nyt merkitty tien toiselle puolelle Hellerin eli Nikulan eteläpuoliselle pellolle. Tätä menoa se on pian jo Sallankorvenmäellä.

Leo Suomaa