Vuoden urheiluteko 2020-palkinto Maakesken kylälle

Padasjoen kunnan sivistyslautakunta on kokouksessaan 12.12.2019 päättänyt  myöntää Vuoden urheiluteko 2020-palkinnon Maakesken kylä ry:lle liikunnallisesta aktiivisuudesta. Perustelut: Kyläyhdistys on järjestänyt ohjattuja ryhmiä ympärivuotisesti kuntalaisille ja vapaa-ajanasukkaille. Kylän yhteisenä projektina rakennettiin myös monitoimikenttä kylätalon läheisyyteen.

Urheiluteko-palkinnon tavoitteena on nostaa esille kunnan urheilun edistämiseen tähtäävää toimintaa.  Ansioistaan Maakesken kylä ry saa diplomin, joka jaetaan Päijät-Hämeen urheilugaalassa 08.02.2020 Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Gaalassa palkitaan ja juhlitaan menestyneitä urheilijoita ja valmentajia, mutta myös mm.  seuratoimijoita ja muita arjen sankareita, joiden ansiosta alueen lapsilla, nuorilla ja aikuisilla on mahdollista urheilla ja harrastaa liikuntaa monipuolisesti ja itselle sopivalla tavalla. Tapahtuman vastuullisena järjestäjänä toimii Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry. yhteistyössä alueen urheiluseurojen  ja kuntien kanssa.