Maakesken yhdistyskenttä uudistuu

Joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina tehtiin Rientolassa maakeskeläistä yhdistyhistoriaa, kun Maakesken kyläyhdistys piti viimeisen kokouksensa. Kyläyhdistyksen varat siirrettiin Maakesken maa- ja kotitalousseuralle, joka piti ylimääräisen kokouksen heti kyläyhdistyksen kokouksen jälkeen. Historiaa tehtiin tässäkin kokouksessa, kun yhdistykselle hyväksyttiin uudet säännöt ja uusi nimi, Maakesken kylä ry.

Maakesken kylä ry. jatkaa kyläyhdistyksen perinteitä tapahtumien, liikunnan, kulttuurin ja ympäristön vaalimisen merkeissä. Maa- ja kotitalousyhdistyksen pääaktiviteetti on viime vuosina ollut erityisesti seuratalo Rientolan kunnostaminen ja kehittäminen, jossa kylän vahva talkoohenki on jälleen kerran näyttänyt voimansa. Rientolan lisäksi yhdistyksellä on Päijänteen rannalla lomamökki Kesälä, jota vuokrataan vuodeksi kerrallaan. Toimintakenttä on siis tosi laaja, joten nyt kun jatkossa kaikki hoituu yhden yhdistyksen puitteissa, vapautuu voimavaroja varsinaiseen tekemiseen yhdistysbyrokratian vähetessä.

Maakesken kylä ry:n kokous pyritään pitämään tammikuussa, mahdollisesti 13.1. 2019 klo 13.  Tällöin keskustellaan v. 2019 toiminnasta. Yhdistyksen toiminta tapahtuu toimikunnissa, jolloin niin valtaa kuin vastuutakin saadaan levitettyä laajemmalle. Nyt kuitenkin kokous jo päätti, että Pakkasen Samuli tuo Rientolaan pingispöydän ja yhdistys hankkii mailat. Pingistä on mahdollisuus harrastaa ainakin sunnuntaisin v. 2019 alusta klo 15 lähtien. Sunnuntaisin Rientolassa on myös tuolijumppaa sekä tanssiliikuntatunti. Näistä lisää täällä kylän kotisivuilla myöhemmin.

Kokouksessa keskusteltiin myös kirjastoauton pysäköinnistä ja päätettiin olla kuntaan yhteydessä pysäköintipaikoista.