Ilmaisuvoimainen murre
Leo Suomaa
Padasjoen eri murteet kuuluvat kaakkoishämäläisiin murteisiin. Ne ovat hyvin taloudellisia mutta silti ilmaisuvoimaisia. Laajinta kokemusasiantuntemusta minulla on Maakeskessä puhutusta murteesta, jonka natiivipuhujia kuuntelin ensimmäiset vuosikymmeneni.
Sittemmin koululaitos, muuttoliike ja media ovat tärvelleet oikeamurteisuutta, hävittäneet puhekielen
monimuotoisuutta ja turruttaneet informanttien kielikorvia. Enäi ei käylä Hollal Lahles, yhden esimerkin mainitakseni. Nykyisin Maakeskessäkin puhutaan Lahesta.
Foneemi eli se äännös, joka kuuluu, kun sanotaan, mitä kirjaimella merkitään, on puhutun kielen pienin merkityksiä erottava yksikkö. Puheessa kannattaa ja pitää olla foneemin tarkka. Muutoin tulee ikäviä väärinkäsityksiä.
Otetaan ensimmäiseksi esimerkiksi maakesken sanat häh ja täh. Niiden lopussa oleva h-kirjaimella merkitty äänne on lyhyt ja hento h-äänne. Tämän sanojen lopussa olevan foneemin voi melkein jättää pois, mutta huoliteltuun murteeseen se kuuluu. Sen sijaan näiden sanojen alussa olevat foneemit ovat merkitykselliset.
Täh voidaan kääntää taajamissa puhutulle yleiskielelle eli niin sanotulle kirkonkyläkielelle esimerkiksi näin: ”anteeksi en kuullut, voisitteko toistaa”. Sen sijaan häh-sanassa on enemmän asian käsittämiseen tai hyväksymiseen kuin kuulemiseen liittyvä pyyntö toistaa sanottu asia; sen merkitykseen vaikuttaa jossain määrin äännöksen sävelkulku. Molemmissa sanoissa on kuitenkin interrogatiivinen eli kyselevä vivahde.
Ruotsinkielisen voi olla vaikea ymmärtää häh- ja heh-sanojen eroa. Eihän ruotsin pohjalta arvaa, onko maakeskenkielisessä sanassa ä-kirjain saman vai eri foneemin merkkinä kuin e-kirjain. Heh ei kuitenkaan kysele mitään. Se voi asiayhteydestä riippuen tarkoittaa eri asioita, esimerkiksi ”valpastupa vähän”. Heh-sana on aina lievästi imperatiivinen, etten sanoisi komenteleva.
Jos kuitenkin heh-sanan jälkimmäisellä h-kirjaimella onkin merkitty pidempää ja tukevampaa h-äännettä, ja varsinkin jos sana lausutaan kaksi kertaa peräkkäin, sanalla on tykkänään toinen merkitys. Heh-heh.
Seh eroaa heh-sanasta yhden kirjaimen ja yhden tai kahden foneemin verran. Seh tarkoittaa samaa kuin ”ole hyvä”, silloin kun jotain ojennetaan tai tarjotaan. Olisi kuitenkin tyylivirhe sanoa ”seh” silloin, kun tarkoitetaan ”olkaa hyvä”. Sen sijaan olisi aivan väärin vastata kiitokseen sanomalla ”seh”, vaikka kiitokseen sopii vastata ”ole hyvä”. Ilmeisesti kiittely on ollut sen verran harvinaista, että siihen vastaamiseen ei ole syntynyt erityistä ilmaisua.
Viimeisenä esimerkkinä olkoon höh. Höh ilmaisee paremmin tietävän epäuskoisuutta tietoonsa tullutta asiaa kohtaan ja vihjaa sen vähäiseen merkitykseen. Höh tavallaan ikään kuin ignoroi ilman, että siihen voi tarttua vastaväittein. Lyhyt ja ytimekäs höh on ketään loukkaamaton sana, josta olisi suonut tulevan maailman valtakieliin ja diplomaattien puheenparteen maakeskestä ja yleisemminkin suomesta lainautunut sivistyssana, joita ennestään on ainakin kaksi, nimittäin sauna ja rapakivi.
Höhin maailmanvalloitus lienee kuitenkin kaatunut siihen, että esimerkiksi ranskan kielessä tästä kirjainsarjasta – h-kirjainta ei ollenkaan äännetä eikä ö-kirjainta ole lainkaan – jää aika vähän sanottavaa, kun taas diplomatia edellyttää vuolasta monisanaisuutta. Ranskan kieli onkin siinä suhteessa ansiokas. Esimerkiksi jo kirjainten tasolla siihen, missä suomessa riittää o, ranskassa saatetaan tarvita eau.