Toimintasuunnitelma 2020 (päivitetty 6.5.)

Suunnitelmat menivät keväällä uusiksi, kun poikkeustilanne iski päälle koronaviruksen aiheuttaman pandemian takia. Ulkosalla aiomme kuitenkin touhuta muistaen turvallisuuden asettamat rajoitteet.

Kevätkokous pidetään kesäkuussa Rientolan pihalla ja pihapiiriä kunnostetaan myös talkoovoimin erilaisin tempauksin. Istutustalkoihin toivotaan osallistujien tuovan mukanaan erilaisia taimia – kukkia, pensaita ja puita.

Kesäkuussa  aloitetaan Rientolan pihalla Lavis ti 2.6 klo 17:30. Lavis on joka tiistai- ilta ja maksu 5 eur/ krt paikan päällä. Sateella ei ole tanssia ja muutenkin otetaan huomioon turvavälit.

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Vuoden 2020 aikana Maakesken kylä ry haluaa aktiivisesti olla kaikkien kyläläisten yhdistys ja tarjota kyläläisille ja kesäasukkaille mahdollisuuden tutustua toisiinsa järjestämällä erilaisia yhteisiä aktiviteetteja. Viestinnässä käytetään kylän kotisivuja, www.maakeski.fi, sekä ilmoitustauluja.

Pääasialliset projektit ovat: (vastuuhenkilöt suluissa)

Historiapolun toteuttaminen maastoon, tarinoiden kirjoittaminen nettiin ja polkukävelyjen järjestäminen (Leo Suomaa, Touko Kaunisto, Eira Häkkä, Kalevi Nieminen, Tuomo Viitanen, Ilpo Lehto, Eva-Häkkä-Rönnholm ja Marjatta Ojala )
Rientolan ulkoympäristön uudistaminen: leikkikenttä lapsille, huvimaja, keinu, rappusten uusinta ja pensaitten istutus. Omien varojen hankintakampanja sukilla ja taimien myyntikampanjoilla
Kulttuuri- ja liikunta-aktiiviteetit (Anna Roth-Helleri, Heli Ojala, Marjatta Ojala)
Yhteistyö muitten kyläyhdistysten kanssa (Kekri -hanke, vanhusten kerhopäivä terveyskeskuksessa).

TAPAHTUMAT

Tammikuu Tanssiliikunta ja tuolijumppa alkavat Rientolassa  12.1.2020 ja jatkuvat  sunnuntaisin huhtikuun loppuun seuraavasti: 12.1, 19.1, 26.1, 9.2, 16.2, 23.2,  8.3, 15.3, 22.3,  5.4, 19.4 ja 26.4

Helmikuu Laskiaisrieha 23.2.2019.

Maaliskuu
– Gospel-messu Temppeliaukion kirkossa 1.3.2020 (bussikuljetus).

Huhtikuu
Vuosikokous 1.4.2020  klo 18, vauvarahojen jakaminen

– Projektien käytännön aloitukset

Toukokuu Toimintakalenterin jakaminen postilaatikkoihin ja jäsenten kerääminen. Opastetut historiapolun kävelypäivämäärät ilmoitetaan (oppaana Leo Suomaa)

Kesäkuu
– Kirjaston avaaminen ent. kaupalla.
– Avoimet kylät tapahtuma la 6.6.2020 entisellä kaupalla.
– Historiapolun kävely, oppaana Leo Suomaa.
– Sanajumalanpalvelus Rientolassa 14.6.2020.

Heinäkuu
– Mato-ongintakilpailut pe 17.7.2020
– Rompetori la 25.7.2020.

Elokuu
– Iltamat Rientolassa la 15.8.2020 klo 18:00 kyläläisille ja kesämökkiläisille

Syyskuu
– Tuolijumppa ja tanssiliikunta jatkuvat Rientolassa, sählymahdollisuus päivällä.
– Kylien yhteinen Kekri-juhla la 26.9.2020 Mainiemellä

Marraskuu
Vuosikokous 11.11.2020.
– Konsertti Lahdessa tai Hämeenlinnassa.

Joulukuu
Kylän yhteinen joulupuuro Rientolassa 5.12.2020 klo 10:00 sekä muuta tapahtumaa, kuten myyjäiset